AUTIO MAA

Tämä Maa ei ollut enää meitä varten. Vain auringon polttama, hiekan hautoma, tuulessa hiljaa ulvova kuori. Oli päästävä pois.

Ihmiskunnan seuraavan kehitysaskeleen, uudelle planeetalle vievän avaruusaluksen noustessa aution Maan taivaalle, onkin jotain jäänyt matkasta. Lapsi, jolle valheellisesti luvattiin paikkaa tähdissä.

"Juuri kun uskoi kaiken vasta alkaneen, paikan tähdissä olleen selvä. Nyt löytääkin itsensä yhä Maasta."

Eikä Maakaan aivan autioksi jäänyt. Hiekan seassa piilevien otusten lisäksi jotain oli jätetty Maahan: se, mitä ei enää toivottu näkevän.

"Yksin Peto vaelsi Maata, tuoden tulen ja myrskyn mukanaan."

TYÖRYHMÄ:

Ohjaus & teksti:

Meri Salo

Taiteellinen assistentti:
Noora Parantainen


Äänisuunnittelu:
Jan Lamberg

Valosuunnittelu 
& projisoinnit:

Tuomas Vainionpää

Skenografia:
Emmi Astikainen

Puvustus:
Sanni Uusitupa
Fiona Syrén
(nukke)


Nuket 
& naamiot:

Meri Salo
Emmi Astikainen
(Äiti Maa)

Nuketuksen assistentti:
Emmi Astikainen


Juliste:
Riina Annika Kontiokoski

Kuvat:
mariel Helovirta, Jussi Virkkumaa


Esiintyjät:
Rosa-Leigh Welters

Miko Vahekoski

Johanna Tapio

Liina Saarva

Leo Lindén

Jaska Isola

Nuppu Ervasti

Autio Maa on nukke- sekä naamioteatteria yhdistävä polttavan kuuma dystopia ilmastonmuutoksesta. Sysäämmekö vastuun aina seuraavalle kunnes tilanne on edennyt jo niin pitkälle, ettei sille voi enää tehdä mitään? Myös meitä seuraavat unelmoivat elinkelpoisesta maailmasta, vaikka heidän lähtökohtansa eivät olekaan enää samanlaiset kuin meillä. Ja voiko yksilö edes tehdä asialle mitään? Nämä kysymykset ovat keskiössä tässä myyttisessä sadussa, jonka dyynien keskelle sukelletaan antiikin teatterista inspiroituneen kuoron johdattelemana.



 

Kantaesitys: 4.3. -9.3.2024

Turun taideakatemia, Köysiteatteri


Nousut: 30.8. -1.9.2024
TEHDAS Teatteri, Turku

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita